Lopun lähetessä

tyhjä museo550x220
 
 
Mitä on museo ilman näyttelyä?
Mitä siellä puuhataan?
Miten museo lopetetaan?
Kirjoituksia museon arjesta, vastaan tulevista esineistä, matkasta kohti kokoelmien luovutusta ja museon lopettamista.
 
Kumbukumbun 82 vuotta jatkunut näyttelytoiminta päättyi kesäkuussa 2013. Suomen Lähetysseura luovuttaa kokoelmat Kulttuurien museolle vuonna 2015. Lue lisää info-sivulta.
 
 

11.11.2013
 
 

"Ai toimiiko se museo vielä? Eikö se mennytkään kiinni?"

 
Museotila on tyhjä. Vitriinit purettu, liikenevä irtaimisto luovutettu muille museoille. Museon palkkalistoilla on silti seitsemän ihmistä. Miksi ihmeessä? Mitä ne tekee?
 
 
No Pitskussa ne luetteloi kokoelmia kuumeisesti! Museossa ei hommat missään nimessä loppuneet siihen, kun näyttely sulkeutui kesäkuussa. Näyttelyesineistö kuljetettiin Pitäjänmäelle, jossa sijaitsevat museon säilytys- ja työtilat. Siellä esineluettelointia tekevät Laura Salervo, Anna Korhonen ja Susanna Kajander. Tapani Pentikäinen valokuvaa. Kuvakokoelmaa luetteloi Penni Rainio, apunaan kahden kuukauden ajan Jenni Pelkonen.
 
 
"Mitä se luettelointi on?"
 
Museon esineluetteloa voi verrata kovasti yksinkertaistaen vaikka kirjaston luetteloihin tai varastokirjanpitoon. Se kertoo, millaisia esineitä museon kokoelmiin kuuluu, ja missä ne sijaitsevat. Luettelointi on on ainoa tapa tallettaa esineeseen liittyvä historia, ihmismuisti ei pitkälle kanna. Luetteloihin kirjataan esimerkiksi kontekstitiedot (käyttötavat, käyttäjät, tarinat, uskomukset...), materiaalitiedot, esineen kunto, asiasanoitus, kulttuurialan luokitus, lähteet, näyttelyt. Luetteloidusta kokoelmasta  löytyy aiheita näyttelyihin, julkaisuihin ja tutkimukseen.
Vuonna 2009 kokoelmien saaminen luetteloiduiksi asetettiin keskeiseksi tavoitteeksi. Nykyaikaa on, että valikoimaa kuvineen voi selata tietokoneelta, ja Kumbukumbussa otettiinkin käyttöön WebMusketti-tietokanta.

Luetteloinnista tuli entistä kiireellisempi projekti, kun museokokoelmat päätettiin luovuttaa Kulttuurien museolle vuonna 2015. Jotta saisimme jokaisen esineen läpikäytyä, teemme minimiluettelointia. Olennaisinta nyt on saada esine numeroitua, eli "rekisterinumero" merkittyä esineeseen, valokuvattua ja listattua tietokantaan. Esineestä talletetaan tietokantaan lähinnä nimi, mitat, valokuva, numero, alkuperämaa, sijainti säilytystilassa ja lahjoittajan nimi. Muuta tietoa kirjataan, jos sitä on helposti käsillä: tutkimustyöhön ei ole enää aikaa.
 
 
"Ei kai se nyt iso homma ole, ei niitä esineitä niin kauhean paljon ole?"

Museoiden näyttelyissä on yleensä esillä vain murto-osa kaikista kokoelmista - näin myös Lähetysseuran museossa. Perusnäyttelyssä oli esillä alle 200 esinettä, kun kokoelmissa niitä on arvioitu olevan noin 9000; valokuvia on noin 100 000. Varmaa tietoa kokoelman laajuudesta ei ole kellään, sillä kaikkia esineitä ei ole koskaan laskettu. Tässä vaiheessa on saatu luetteloitua 4666 kappaletta, ja näyttää, että 9000:n raja voi mennä helposti rikki. 
 
 
"Eikö kokoelmia ennen luetteloitu?"

Menneillä vuosikymmenillä luettelointia oli tehty muutamaan eri otteeseen, eri tavoin. 1950- ja 1970-luvuilla tehdyt näyttelykatalogit ovat auttaneet tunnistamaan monia esineitä. Niiden tiedot rajoittuvat kuitenkin lähinnä esineen nimeen. 1980-luvulla aloitetussa esinekortistossa on melko niukasti tietoja, ja päänvaivaa tuottaa se, ettei korttia ja esinettä voi varmasti yhdistää toisiinsa, koska numerointia ei oltu tehty. Alkuaikoina museota hoitikin vain yksi ihminen kerrallaan, jonka piti revetä joka hommaan. 2000-luvun alkupuolella otettiin käyttöön ensimmäinen sähköinen luettelointijärjestelmä, FileMaker. Numeroinnin ja kuvien puuttuminen hankaloittaa senkin käyttöä, mutta sieltä voi kuvausten perusteella tunnistaa osan esineistä ja saada tietoa niiden alkuperämaista.  Nyt museon kokoelmia käydään esine esineeltä läpi ja luetteloidaan yhdenmukaisella tavalla samaan tietokantaan.

Luetteloinnin lisäksi museossa tehdään paljon muutakin työtä. Yksi tärkeä osa on huolehtia asianmukaisista säilytysoloista, jotta esineistö säilyy mahdollisimman hyvin tuleville sukupolville. Siitä ja monesta muusta museoaiheesta saatte lukea myöhemmin!
 
kiinalaispalmikko 300

 

 

 

 

 Kiinalaisen virkamiehen hattuun ja irtileikattuun palmikkoon ommellaan esinenumerolaput.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
teksti: Susanna Kajander
 

18.11.2013
 

Apua Ambomaalta sota-Suomeen

 
Vastikään löytyi kopio eräästä Mannerheimin kiitoskirjeestä  kehystettynä Suomen Lähetysseuran Päiväkummun kurssikeskuksesta. Sen taustalta löytyvä tarina muistuttaa, että on sitä apua kulkenut myös etelästä pohjoiseen, ja ihmiset ovat antaneet vähästään tukeakseen kaukaisen maan asukkaita tiukassa paikassa.
 
73 vuotta sitten toimitettiin Suomen armeijalle avustus kaukaa etelästä, Ambomaalta. Siellä oli kuultu suomalaisilta lähetyssaarnaajilta vieraan vahvan naapuriheimon hyökänneen Suomen alueelle, eli talvisodan syttyneen. Onajenan seurakunnassa järjestettiin rahankeräys ystäväkansan auttamiseksi: he tahtoivat varustaa yhden soturin kiväärillä ja sotilaspuvulla. Kasaan saatiin kolme Lounais-Afrikan puntaa - nykyrahassa se on noin 160 euroa.
 
Avustus ei ehtinyt auttaa talvisodan sotureita, vaan vasta marraskuussa 1940 Suomen Lähetysseura sai välitettyä sen perille. Lähetysjohtaja Paunu kirjoitti marsalkka Mannerheimille, joka kiitti vaikuttuneena tästä myötätunnon osoituksesta
 
---
18.11.1940
 
Sotamarsalkka G. Mannerheim,
Puolustusministeriö
Helsinki.
 
Herra Sotamarsalkka,
Onajenan kristitty neekerisseurakunta Ambomaalla, Lounais-Afrikassa, sai viime talvena kuulla siellä toimivilta suomalaisilta lähetyssaarnaajilta, että vieras voimakas naapuriheimo oli hyökännyt Suomen alueelle. Neekerit panivat tällöin keskuudessaan toimeen keräyksen yhden suomalaisen soturin varustamiseksi kiväärillä ja sotilaspuvulla tahtoe täten puolestaan auttaa hädässä olevaa kaukaista ystävä-kansaa, jota kohtaan he tunsivat kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä suomalaiset lähetyssaarnaajat olivat heidän hyväkseen tehneet. He saivat kokoon 3 Lounais-Afrikan puntaa, joka nykyisen kurssin mukaan tekeen 600 markkaa.
Hitaan postikulun vuoksi ei tämä avustus kerinnyt perille sodan aikana, joten Suomen Lähetysseura, jonka välityksellä kerätyt varat on tänne toimitettu, saa täten kunnioittavimmin, vaikkakin myöhästyneenä, toimittaa lähetyksen perille.
 
Jumalan siunausta Herra Sotamarsalkalle ja maan puolustusvoimille toivottaen
U. Paunu
Lähetysjohtaja.
 
---
 
Suomen puolustusvoimain ylipäällikkö
Päämaja
21.11.40
 
Herra Tohtori,
 
Lausun teille, Herra Tohtori,
parhaan kiitokseni ystävällisellä välityksellänne tänne toimittamastanne rahalahjasta, jonka Onajenan kristitty neekeriseurakunta Ambomaalla on kerännyt armeijaamme varten. Sodan aikana ja sen jälkeenkin saapuneiden lahjojen joukossa on tämä luonteeltaan ainutlaatuinen ja olisin kiitollinen jos Suomen Lähetysseura esittäisi lahjoittajille Suomen armeijan ja sen ylipäällikön vilpittömät kiitokset tästä myötätunnon ja avuliaisuuden kauniista osoituksesta.
 
Suurimmalla kunnioituksella,
G. Mannerheim
Teol. tohtori
Lähetysjohtaja U. Paunu
Suomen Lähetysseura
Tähtitornikatu 18.
---
 
Mannerheimin kirje 
 
teksti: Susanna Kajander
 
kiitokset: Seppo Kalliokoski
 
Mannerheimin kirje löytyy kirjasta:
Peltola, Matti (1989): Lähetystyö ja kansankirkko. Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1:5.Suomen Lähetysseuran julkaisu, Kirjaneliö. Pieksämäki.
 

 

 Julkaistu Kuriositeettikabi.net -verkkolehden numerossa 1/2014

 

Museoesine osana kuninkuuskiistaa

Kysymys museokokoelmien palauttamisesta maahan tai kansalle, josta ne ovat peräisin, on maailmalla varsin ajankohtainen, mutta Suomessa hyvin harvinainen. Palautusvaatimukset liittyvät usein esineisiin, joilla on merkitystä heimon, kansan tai kansanosan riitteihin, historiaan tai uskontoon. Palautusvaatimukset koskevat usein etnografisia museoita, joilla on kolonialistinen tausta. Tällaiset museot ovatkin joutuneet pohtimaan, mikä on niiden merkitys nykyään, kenellä on oikeus omistaa ja esitellä toisen esineellistä kulttuuria ja mille yleisölle. Ei siis ole ihme, että etnografiset museot maailmalla pohtivat uusia toimintamalleja saavuttaakseen uusia yleisöjä.

Suomen kolme etnografista museota

Suomessa on kolme etnografista museota: Kulttuurien museo, joka on osa Kansallismuseota ja Suomen Lähetysseuran museo, Kumbukumbu Helsingissä sekä Helinä Rautavaaran museo Espoossa. Kumbukumbu on näistä museoista vanhin, perustettu vuonna 1931. Jo ennen museon perustamista vuosina 1911–1912 Lähetysseura järjesti Suomen ensimmäisen etnografisen kiertonäyttelyn, jossa oli esillä lähetyssaarnaajien tuomia esineitä Kiinasta ja Afrikasta, Ambomaalta. Näyttely teki suomalaisille tunnetuksi tuolloin vähän tunnettuja Euroopan ulkopuolisia kulttuureja.

Kumbukumbun kokoelmiin kuuluu noin 9 000 esinettä ja 100 000 valokuvaa. Aineisto on koottu eri kulttuureista ja maista, joissa Suomen Lähetysseura on toiminut 1800-luvun lopulta nykypäivään. Museon vanhimmat kokoelmat ovat Ambomaalta Namibiasta ja keisariajan Kiinasta. Lähetystyöntekijät hankkivat ja saivat lahjaksi etnografista esineistöä. Monet museon esineistä kertovatkin suomalaisten suhteista heimokuninkaisiin ja keisarillisiin virkamiehiin.

Ombalantu-heimon rituaalikivi

Museon kokoelmiin on kuulunut myös Ombalantu-heimon rituaalikivi. Kivi lahjoitettiin lähetyssaarnaaja Heikki Saarelle vuonna 1931 ja seuraavana vuonna se liitettiin museon kokoelmiin. Kiveä on käytetty poikien initaatiomenoissa, ja siihen on teroitettu keihäät sotaan lähdettäessä. Siitä miksi kivi annettiin Saarelle, ei ole tarkkoja tietoja, mutta on todennäköistä, että kiven merkitys ja käyttö olivat tuolloin jo muuttuneet.
 
ombalantukivi
Ombalantu-heimon rituaalikivi. Kuva: Tapani Pentikäinen.

 

 
Vaikka Namibia on tasavalta, on heimokuninkailla traditionaalista valtaa heimonsa keskuudessa. Ombalantu-heimolla ei ole ollut kuningasta yli sataan vuoteen. Heimon viimeinen, julma kuningas Kamhaku ka Huhwa poltettiin majaansa noin vuonna 1836. Nyt Ombalantu-heimon kuninkuuden palauttaminen on noussut esille, minkä vuoksi käydään kiistaa siitä, kenelle kuninkuus kuuluu. Tässä kiistassa Kumbukumbun kokoelmiin kuulunut rituaalikivi on noussut keskeiseksi. Pyyntöjä kiven palauttamisesta on tullut museolle useita. Museo ei kuitenkaan palauta esineitä yksityisille ihmisille, jos esineen omistusoikeus on kyseenalainen, eikä museo myöskään sekaannu paikallisiin kiistoihin.

Kulttuuriesineiden maastavientiä rajoittavat laki ja asetus. Lisäksi kulttuuriesineiden palautusta koskevissa asioissa museot noudattavat Kansainvälisen museoneuvoston (International Council of Museums, ICOM) eettisiä ohjeita, joiden mukaan palautusta koskevien keskustelujen tulee tapahtua puolueettomasti ja perustua tieteellisiin, ammatillisiin ja humanitaarisiin periaatteisiin. Lisäksi on otettava huomioon paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö. Periaatteena on, että esineiden palautus tapahtuu museoiden tai muiden virallisten organisaatioiden kesken.

Namibian Kansallismuseo pyysi kiven palauttamista vuonna 2013. Maastavientiluvan myönsi Museovirasto. Suomen Lähetysseuran museo palautti rituaalikiven Namibian Kansallismuseolle. Kivi luovutettiin Namibian presidentin valtiovierailun yhteydessä. H.E. Mr. Hifikepunye Pohamba, Namibian tasavallan presidentti vastaanotti kiven Helsingissä Lähetyskirkossa järjestetyssä tilaisuudessa 13.11.2013.

kiven_luovutus.jpg
Ombalantu-heimon rituaalikiven luovutus 13.11.2013 Namibian tasavallan presidentti Hifikepunye Pohamballe (keskellä). Oikealla Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen, vasemmalla Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet. Kuva: Jarmo Kulonen.

Kiven palautus on herättänyt Namibiassa paljon huomiota. Kiista kuninkuudesta jatkuu.

Jälkikirjoitus: Presidentti Hifikepunye Pohamba luovutti 14.2.2014  rituaalikiven Ombalantu-heimolle. Ombalantu Traditional Authorityn puolesta kiven vastaanotti heimon päällikkö Oswin Mukulu

 
teksti: Raili Huopainen, museonjohtaja

Kumbukumbun esineitä mukana Kulttuurien museon uutuusnäyttelyssä 


Kansallismuseossa avautuu 31.10.2014 uusi Kulttuurien museon näyttely ”Uskontojen maailma”, joka keskittyy ikivanhaan mutta aina ajankohtaiseen aiheeseen, uskontoon. Näyttelyssä on mukana yli 80 esinettä Kumbukumbun kokoelmista: juutalaisuuteen liittyvää esineistöä sekä taiwanilainen alttarikaappi siihen kuuluvine esineineen. 
    tanak 110x112pix      alttarikaappi 110x112 pix

Näyttelyssä esitellään Lähi-idässä syntyneet kristinusko, islam ja juutalaisuus, ja aasialaisperäisistä uskonnoista ovat mukana hindulaisuus, buddhalaisuus, jainalaisuus, sikhiläisyys, shintolaisuus sekä kiinalaiset uskonnot. Myös luonnonuskonto, uususkonnot, ateismi ja synkretismi esitellään.

Teemaosioissa tuodaan esille monen uskonnon jakamia yhteisiä asioita. Niitä ovat muun muassa rukoileminen, uhraaminen, rituaalinen puhtaus, juhlat ja kausirituaalit, kuolemanjälkeinen elämä, vainajakultti, askeesi, pyhiinvaellus, onni ja suojautuminen sekä lähetystyö.

Maailman uskontojen lisäksi näyttely avaa monikulttuurista suomalaisuutta, jossa uskontojen kirjosta on tullut pysyvä piirre.

Myös näyttelyn esineistö yhdistelee uutta ja vanhaa. Mukana on niin veistoksia ja rituaalivälineitä kuin auton peruutuspeiliin ripustettavia moderneja amuletteja ja pyhiinvaellusmuistoja Mekasta, Intian temppeleistä ja Jerusalemista.

uskontojen_maailma_logo_design_jenni_reuter.jpg

Näyttely tulee esille huoneisiin 131 ja 132 Kansallismuseon 1. kerrokseen 31.10.2014–7.6.2015.

Lisätietoja Kulttuurien museon nettisivuilla.